Yhä useampi valitsee bussin oman auton sijaan – Matkahuollon lipunmyynti kasvoi sovelluksessa 35 prosenttia maaliskuussa

Matkahuollon lipunmyynti kasvoi maaliskuussa selvästi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Yhä useampi valitsi bussin oman auton sijaan ja hankki lippunsa Matkat-sovelluksesta.

Matkahuollon Matkat‑sovelluksesta ostettujen kertalippujen määrä kasvoi maaliskuussa 35 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kokonaisuudessaan kertalippuja myytiin kaikissa Matkahuollon kanavissa 16 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Tämä tarkoittaa yhteensä liki 170 000 myytyä kertalippua. Samalla Matkat-sovelluksen aktiivisten käyttäjien määrä kasvoi 33 prosenttia verrattuna edellisen vuoden maaliskuuhun.

 

Kasvun taustalla ainakin kolme ilmiötä

Kasvua selittää ainakin kolme tekijää, joista yksi on maailmantilanteen seurauksena kohonnut polttoaineen hinta. Kun autoilun kustannukset nousevat, joukkoliikenne on monelle entistä houkuttelevampi ja taloudellisempi vaihtoehto oli kyseessä sitten säännöllinen tai satunnainen matkustaminen.

Toinen maaliskuun myyntiä siivittänyt tekijä oli pääsiäinen. Juhlapyhinä matkustetaan aina enemmän, mutta nyt entistä useampi autoilija vaikutti taittaneen myös pääsiäismatkat  joukkoliikenteellä. Ja vaikka pääsiäinen osui huhtikuulle, valtaosa lipuista ostettiin jo ennakkoon maaliskuun puolella.

Kolmas tekijä on Matkat-sovelluksen kehitys, erityisesti lipputarjonnan laajentuminen ja ja käyttäjäkokemuksen parantaminen. Matkat-sovellus kokoaa lähes koko Suomen joukkoliikenteen yhteen paikkaan ja mahdollistaa aidot matkaketjut eri operaattoreiden välillä. Näin se vastaa myös pitkäaikaisempaan trendiin, maata pitkin matkustamiseen, mikä on oman auton käyttöä tai lentämistä ympäristöystävällisempää.

 

Matkat-sovellus mahdollistaa matkaketjut maalla, merellä ja raiteilla

Matkahuollon Matkat‑sovellus on poikkeuksellinen palvelu, sillä se kokoaa yhteen sekä päivittäiseen liikkumiseen että satunnaisiin matkoihin tarvittavat reitit ja liput. Sovelluksesta löytyy niin kaukoliikenteen bussit ja junat kuin lähes koko Suomen paikallis- ja lähiliikenne. Sovellus palveleekin niin työ- ja koulumatkustajia kuin matkailijoita, jotka etsivät sujuvaa tapaa liikkua eri puolilla Suomea ja nyt myös rajojen yli.

Maaliskuun alussa Matkat‑sovellukseen tuli laajennuksia, jotka vahvistavat entisestään sen roolia erilaisten matkaketjujen ja lipputuotteiden keskitettynä palveluna. Sovelluksesta voi hankkia nyt kotimaan joukkoliikenteen lippujen lisäksi laivamatkat Ahvenanmaalle, Tallinnaan ja Tukholmaan. Kun lippujen ostaminen niin yksittäisille vuoroille kuin usean eri joukkoliikennevälineen yhdistäville matkaketjuille onnistuu helposti yhdellä sovelluksella, kynnys valita joukkoliikenne madaltuu.

Matkat-sovelluksen kehittäminen perustuu vahvasti asiakasymmärrykseen, dataan ja tekoälyn hyödyntämiseen. Matkahuolto seuraa asiakaskokemusta tiiviisti ja hyödyntää havaintoja kehitystyössä, jotta joukkoliikenteen käyttö olisi entistä sujuvampaa eri elämäntilanteissa.

 

Lisätietoja:

Petri Lindqvist
johtaja
Matkapalvelut
Matkahuolto
petri.lindqvist@matkahuolto.fi
043 200 7172

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.