Viisi syytä, miksi auton akkua kannattaa ladata

Saksan Autoliiton ADAC:in tilastojen mukaan automatka katkeaa useimmiten akkuvian vuoksi: vuonna 2020 akkuviat olivat syynä 46,3 % tielle jäämisissä. Suomessakin Autoliiton tilastojen mukaan kolmasosa automatkoista keskeytyy akusta johtuvien ongelmien vuoksi. Silti vain harva kuljettaja tietää, että auton akkua kannattaisi ladata aivan kuten älypuhelimen akkuakin.

Akkuja hyödynnettiin ajoneuvoissa ensimmäisen kerran 1920-luvulla. Kun autot ovat kehittyneet vuosisadan aikana, akusta on tullut entistäkin merkityksellisempi auton toiminnan kannalta.

“Ensimmäisiä auton akkuja käytettiin vain auton starttimoottoria varten, mutta nykypäivän akut huolehtivat lähes kaikesta aina sähköikkunoista ja lukoista jarruihin, navigointiin ja hienostuneisiin turvajärjestelmiin”, maailman johtavan akkuhallintaratkaisujen valmistajan CTEKin myyntipäällikkö Pasi Ahola kertoo ja jatkaa:

”Nykyaikaiset ajoneuvot ovat lähinnä pyörillä varustettuja tietokoneita, ja kaikki niiden elektroniset komponentit tukeutuvat akkuun.”

Huolimatta siitä, että akkuihin liittyvät ongelmat lisääntyvät, monet kuljettajat eivät tiedä, että auton akkua tulisi ladata aivan kuten älypuhelimen akkua.

Akkulatureita autoille, kuorma-autoille, maastoautoille, moottoripyörille, matkailuautoille, veneille, maastoajoneuvoille, moottorikelkoille ja muille ajoneuvoille valmistava CTEK kokosi viisi tärkeintä syytä, miksi auton akun lataaminen kannattaa. 

  1. Lataaminen maksimoi akun käyttöiän.

Akkuhapon muuttuminen valkoiseksi sulfaattikiteeksi on ensisijainen seuraus akun kapasiteetin menettämisessä. Säännöllinen lataaminen estää akun sulfatoitumista ja voi pidentää nykyisen akun käyttöikää 2 – 3 kertaiseksi verrattuna normaaliin käyttöikään. 

  1. Lataus on helppoa ja turvallista

Uudet älykkäät laturit ovat turvallisia ja helppokäyttöisiä. Käyttäjän tarvitsee vain kiinnittää laturin johdot latauspisteisiin ja kytkeä laturi pistorasiaan. Laturin ominaisuuksiin kuuluu kipinöinnin esto, oikosulkusuojaus sekä vääränapaisuussuojaus. Laturi siis tunnistaa etukäteen, jos käyttäjä on tekemässä jotakin väärin eikä aloita lataamista. Lisäksi laturin varoitusvalo ilmoittaa, mikäli laturi on kytketty väärin. 

  1. Lataamalla vältät tielle jäämisen

Tyhjentynyt akku on yleinen ongelma. Kun akku tyhjenee, käyttäjä joutuu odottamaan apua ja mahdollisesti maksamaan ajoneuvon hinauksesta korjaamoon aiheutuvat kustannukset. 

  1. Lataaminen tekee autosi säilytyksestä helpompaa.

Yhä useampi suomalainen työskentelee kotona, ja autoa voidaan olla käyttämättä jopa viikkoja. Ihmisillä voi olla useampia autoja tai harrasteajoneuvoja, joita halutaan säilyttää. CTEK:n patentoidun float/pulse -ylläpitolatauksen ansioista akku ei vahingoitu, vaikka sen jättäisi lataukseen kuukausiksi. Nykyaikaisen laturin käyttö ei vaadi asiantuntemusta akuista tai niiden lataamisesta. 

  1. Lataaminen säästää rahaa ja ympäristöä.

Uuden auton akun hinta voi vaihdella noin 60 eurosta 250 euroon. Auton akun säännöllinen lataaminen pidentää sen käyttöikää, joten käyttäjän ei tarvitse jatkuvasti ostaa uusia akkuja. Pidemmän käyttöiän ansiosta vähemmän akkuja päätyy kaatopaikalle.

Lisätietoja:

Katharine Parker
PR External / Internal Communication Manager

puh: +44 (0)7974 141266

s-posti: [email protected]

 

Pasi Ahola, CTEK

myyntipäällikkö

puh.: 0400 775 224

s-posti: [email protected]

 

OSG Viestintä, Toni Perez

puh. 0400 630 063

s-posti: [email protected]

Oheiset kuvat ovat vapaasti median käytettävissä. Kuvateksti: Maailman johtava akkuhallintaratkaisujen valmistaja CTEK on kehittänyt uuden CS FREE -kannettavan akkulaturin. Laturissa hyödynnetään uutta Adaptive Boost -teknologiaa, jonka ansiosta tyhjentynyt akku saa tarvitsemansa latauksen jopa 15 minuutissa.

 

TIETOA CTEKISTÄ

  • CTEK on johtava globaali akkulaturien valmistaja.
  • CTEK tarjoaa korkealaatuisia ja luotettavia akkulatureita ja oheistuotteita, jotka ovat tehokkaita, käyttäjäystävällisiä ja turvallisia.
  • CTEK tarjoaa latureita 12 & 24V lyijyhappo- ja litiumakuille, sekä sähköautojen akuille.
  • CTEK myy yli miljoona akkulaturia vuosittain ympäri maailman. CTEKin laturit saavuttavat riippumattomissa testeissä säännöllisesti huipputuloksia.
  • CTEK toimittaa akkulatureita maailman tunnetuimmille autovalmistajille, kuten Audi, Bentley, BMW, Corvette, Ferrari, Jaguar, Maserati, McLaren, Mercedes, Porsche ja Rolls-Royce
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Kooste kuljetusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kerran viikossa

Tulevat tapahtumat

marraskuu 19, 2021-
marraskuu 21, 2021

Tuoreimmat uutiset

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.