Teollisuus ja uudet investoinnit edellyttävät, että raskaalle liikenteelle sopivia latausasemia on riittävästi saatavilla. Muuten yrityksillä ei ole kannustimia investoida vähäpäästöiseen kalustoon. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on antanut lausuntonsa vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelmaan.
– Nyt tarvitaan riittäviä kannusteita, jotta jakeluinfra toteutuu Suomessa, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Vaihtoehtoisiin polttoaineisiin siirtyminen edellyttää, että kalustolle on riittävästi latausasemia ympäri Suomea. Kujalan mukaan pitkämatkaista tavaraliikennettä on mahdotonta harjoittaa ilman kattavaa kaasun ja sähkön jakeluinfraa.
– Kun latausinfraa lähdetään toteuttamaan, tulee taukopaikkavaateet yhdistää latausinfran vaatimuksiin. Siten on saavutettavissa myös monipuolisia synergiaetuja, Kujala jatkaa.
Kujala korostaa, että jakeluinfra-asetuksen (AFIR) toteutuksessa on hyvä huomioida Suomen erityispiirteet, mutta joustomahdollisuuksia ei saa ylittää, jotta verkosto on riittävän laaja ja tiheä palvelemaan tuleviakin tarpeita.
Maankäytön suunnittelussa jakeluinfra huomioon
Maankäyttö on yksi keskeisistä jakeluinfran kehittämisen mahdollistajista. Lataus-, jakelu- ja taukopaikat on otettava mukaan jo maakuntakaavoihin ja huomioitava myös MAL-sopimuksissa.
– Kuntien ja valtion yhteinen jakeluinfran kehittämistä koskeva MAL-verkoston hanke parhaiden käytäntöjen jakamiseksi ja tiedonvaihtamiseksi on toteutettava mahdollisimman pian, sanoo edunvalvontajohtaja Ari Herrala.
Kuntien on huomioitava jakeluinfran ja taukopaikkojen tarpeet omissa maankäyttösuunnitelmissaan. Raskas liikenne tarvitsee riittävästi tilaa sekä lataukseen että taukojen viettämistä varten
Hankintatukea jatkettava
Kotimaisen biokaasun käyttäminen raskaan liikenteen käyttövoimana on hyvä keino tavaraliikenteen päästöjen vähentämiseen. Kevään SKAL Kuljetusbarometrissä 15 prosenttia kalustoinvestointeja tekevistä kuljetusyrityksistä suunnitteli auton käyttövoimaksi kaasua.
Biokaasulla on hyvät mahdollisuudet olla osaratkaisu raskaan liikenteen päästöjen vähentäjänä.
– Biokaasun hyödyntäminen tarkoittaa myös kotimaista energiantuotantoa ja arvoketjua, jolla varmistetaan huoltovarmuutta ja vähennetään riippuvuutta tuontienergiasta. Biokaasun käyttäminen luo työtä Suomeen, mikä on myös tärkeää, sanoo Herrala.
Hankintatukia koskeva laki on voimassa vuoden 2028 loppuun asti, jotta tukea voidaan kohdistaa tulevina vuosina rekisteröitävien autojen hankintaan.
– Kaasu- ja sähkökuorma-autojen hankintatukeen varattu raha on jo käytetty loppuun. Siksi hankintatuelle on saatava jatkoa, hän päättää.
SKALin lausunto kansallisesta jakeluinfraohjelmasta: Lausunto kansallisesta liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelmasta
Katso SKALin ohjelmat:
Lisätietoja:
Anssi Kujala
toimitusjohtaja, SKAL ry,
+358 400 567 925, anssi.kujala@skal.fi
Ari Herrala
edunvalvontajohtaja, SKAL ry,
+358 50 368 4248, ari.herrala@skal.fi