Luhtalog – Logiikkaa logistiikkaan

Luhtalog on vuonna 2016 perustettu suomalainen monialayritys, joka on erikoistunut älykkään logistiikan kehittämiseen.

Luhtalog tunnetaan alansa edelläkävijänä; se toi Suomeen muun muassa ensimmäisen verkossa toimivan ruokakaupan jo vuonna 1998 ja on toiminut kaikkien tukkuliikkeiden toimittajana jo kymmeniä vuosia. Toimitusjohtaja Esa Luhta on tehnyt uraauurtavaa työtä sekä tukkuliikkeiden että teollisuuden parissa, ja on työskennellyt mm. Kellogsin myynnissä tietotekniikan kouluttajana. Logistiikan parissa Luhta on toiminut jo vuodesta 2001. Automaattikäsittelyn tuominen mukaan logistiikkajärjestelmään ja sen optimaalinen hyödyntäminen on olennaisen tärkeää, kun haetaan parempaa kilpailukykyä digitalisaation muuttaessa markkinoita. Tämän myötä laatuvaatimukset, mittatarkkuus ja oikean tiedon merkitys kasvavat jatkuvasti. Älytuotteet helpottavat logistiikkaa ja niiden varaan kehitetään uusia ratkaisuja. Niiden avulla pystytään myös merkittävästi parantamaan laatua ja jäljitettävyyttä, sekä puuttumaan hävikkiin. Älyratkaisut mahdollistavat ennen kaikkea ajantasaisen johtamisen ja prosessien optimoinnin.

– Logistiikan apuvälineiden toimittajana Luhtalog panostaakin tänä päivänä vahvasti lämpötilan seurantaan ja paikannukseen, Esa Luhta valottaa.

Logistiikka ajantasaiseksi
– Älykkään logistiikkamallimme ja innovatiivisten ratkaisujemme ansiosta asiakkaamme liiketoiminnan tuottavuus paranee, samoin kuin turvallisuus, Esa Luhta painottaa.

Luhtalogin älykonseptin avulla pystytään keräämään tarvittava ajantasainen tieto, jota voidaan edelleen jalostaa ja hyödyntää varastointia ajatellen. Siitä seuraavana etuna on varastoihin sitoutuneen pääoman ja transaktiokustannusten minimointi prosessissa. Virtuaalivarasto ja älykäs säätöohjaus auttavat myös ennakoimaan muutoksia. Käyttäjäystävälliset visuaaliset näyttönäkymät helpottavat työskentelyä. Näytöistä pystytään seuraamaan tavaravirtoja reaaliaikaisesti.

– Suunnittelemme toimivan logistiikan yrityksellesi toiveittesi pohjalta. Meiltä löydät laajimman valikoiman rullakoista, häkeistä sekä logistiikassa tarvittavista apuvälineistä. Valmistamme myös erikoismallit asiakkaan omien toiveitten mukaisesti.

Rullakot ja kuljetushäkit
Luhtalog on merkittävä toimija Suomessa sekä Baltian markkinoilla myös rullakoiden ja kuljetushäkkien parissa. Yritys myy ja vuokraa rullakoita sekä kylmä/lämpökaappeja yrityksille lyhyt- ja pitkäaikaiseen käyttöön.

– Niitä on saatavilla uusien ohella myös tehdaskunnostettuina, Luhta huomauttaa.

TKT Kaapit sopivat erityisesti kylmäkuljetusketjun hallintaan sekä kuumien tuotteiden tasalämpöiseen kuljetukseen. Olivo-kaapit hyödyntävät alan viimeisintä osaamista; vakiolämpörullakko Olivo on markkinoiden edistynein tuote vakiolämpökuljetuksiin.

Teollisuus ja tukkuliikkeet käyttävät thermorullakkoa esim. pakaste- ja leipomotuotteiden kuljetuksiin ilman erillistä virtalähdettä. Kaikkiin kaappeihin on saatavilla seurantamahdollisuus.

– Vahvuutemme markkinoilla on tehokas organisaatio, joka pystyy tekemään nopeita ja asiakkaan edun mukaisia ratkaisuja sekä henkilökohtainen asiakaspalvelu pienelläkin varoitusajalla. Kun haluatte tuotteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja takuutyönä nyt ja myös tulevaisuudessa, palvelemme mielellämme, Luhta toteaa
lopuksi.

www.luhtalog.fi

Kuva: Luhtalogilta saat myös tehdaskunnostetut kylmä- ja lämpökaapit sekä rullakot uusien lisäksi.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Kooste kuljetusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kerran viikossa

Tulevat tapahtumat

marraskuu 19, 2021-
marraskuu 21, 2021

Tuoreimmat uutiset

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.