Kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa ajokaluston kunnosta huolehtiminen on entistä tärkeämpää. Säännöllinen huolto ja ennakointi pitävät ajoneuvon ja yrityksen pyörät pyörimässä.
Ammattikuljettajan haasteena on kuitenkin ajan löytäminen kaikelle tarvittavalle, etenkin jos niiden vuoksi pitää ajaa useampaan eri paikkaan. Kuljetusliikkeet tarvitsevat tänä päivänä ripeää palvelua, eikä jonottelulle ole juuri aikaa. Näihin tarpeisiin vastatakseen Orimattilassa, nelostien läheisyydessä toimiva raskaaseen kalustoon erikoistunut, Pekkalan Korjaamo Oy on laajentanut määrätietoisesti palvelujaan.
– Meiltä asiakas saa kaiken tarvitsemansa; katsastuksen, huollot, korjaukset sekä varaosapalvelun. Ja 24/7 toimivasta pesulastamme ajoneuvo voi jatkaa matkaansa entistä ehompana, Jukka Pekkala toteaa.
Kuljetusalalla päivät ovat pitkiä ja kiireisiä. On vain järkevää hoitaa kaikki tarpeellinen yhdellä kertaa.
Pekkalan korjaamon kantavana ajatuksena on olla nykyaikainen paja. Sen pitkä historia takaa vahvan osaamisen. Nykyaikaisissa ajoneuvoissa on paljon sähkötekniikkaa ja uudentyyppisiä ohjainlaitteita, joiden korjaus ja huolto vaativat omanlaistaan erityisosaamista ja laitteistoa.
– Tähän olemme panostaneet vahvasti kouluttamalla henkilökuntaa ja investoimalla tarvittaviin ratkaisuihin. Pystymme siten palvelemaan kaikkia merkkejä, hän valottaa.
Ennakoivalla huollolla parannat kokonaistaloudellisuutta ja vältät ikävät yllätykset
Syksyn iltojen pimetessä ja kelien kylmetessä kannattaa huolehtia valaisimien kunnosta. Syyshuoltopaketteihin kuuluvat myös kuivaimen patruunan ja polttoaineen suodattimen vaihdot. Akkujen kunto on hyvä tarkistaa siinä samalla.
– Hyvin huollettu ajoneuvo tulee pitkällä tähtäimellä aina edullisimmaksi. Jos esimerkiksi jarrupalat pääsevät kulumaan loppuun, voi siitä kertyä iso lasku. Jarrupalat ovat nopeasti tarkistettavissa esimerkiksi rasvauksen yhteydessä, ja näin voidaan välttyä mittavalta vahingolta, Pekkala vinkkaa.
Rasvaus on muuten kustannukseltaan varmastikin pienin, mutta erittäin merkittävä toimenpide, jolla voi saada aikaan paljon säästöä. On myös tärkeää reagoida oikein jos huomaa, ettei rasva jostain syystä mene joihinkin kohteisiin.
Kun hätä on suurin, apu on lähellä
Jukka Pekkala toimii alan yrittäjänä kolmannessa polvessa. Hän kuvailee korjaamoa täysveriseksi perheyritykseksi, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

– Pappani perusti pajan ja vanhempani takoivat hyvän perustan, josta meidän oli tukeva ponnistaa uusiin väyliin. Korjaamolla työskentelee tällä hetkellä koko perhe, hän kertoo.
Pekkalan korjaamo lähti ensimmäisten joukossa mukaan Pro Truck ketjuun, ja edustaa Pro Truck Lahtea.
Yrityksen yhteistyökumppanina toimivalta Tavo Oy:lta saadaan tavaraa nopeasti ja sitä on ollut hyvin varastossa. Pekkala kiittelee kuviota hyväksi ja toimivaksi konseptiksi, josta on ollut asiakkaille monet kerrat isosti hyötyä.
– Omista varaosahyllyistämme löytyy hyvin tavaraa ja nimikkeitä lisätään menekin mukaan. Saamme myös keskusvarastolta useamman kuorman vielä saman päivän aikana, hän jatkaa.
– Tästä on tullut kiitosta, kun kalusto on esimerkiksi asiakkaalla purettuna ja meiltä voi hakea osan vielä saman päivän aikana.
Tien päällä tilanteet muuttuvat koko ajan. Ajoneuvoon voi tulla monenlaista sähkövikaa, tai moottorin teho tipahtaa yllättäen häiriön vuoksi. Kun puhelin soi, Pekkalan korjaamossa ei ole koskaan niin kiire, ettei siihen ehdittäisi vastata.
– Yllättävissä tilanteissa pyrimme antamaan aina pikaista apua. Muiden korjaamotilojemme ollessa käytössä hyödynnämme vaikka katsastushalliamme, jos tarve vaatii, hän kuvailee.
Tästä palveluasenteesta Pekkalan korjaamo on saanut asiakkailta runsaasti positiivista palautetta.
– Hätä on suuri etenkin jos kuorman kanssa tapahtuu jotakin. Yleensä pystymme vähintäänkin tarjoamaan diagnoosin ja vastauksen siihen, miten ongelma saadaan hoidettua ja kuinka kauan sen tekemiseen menee, hän toteaa.
Yhtiön voimana ovat sen työntekijät. Vaihtuvuus on ollut pientä ja osa heistä on ollut talossa jo vuosikymmeniä. Avainasemassa ovat mekaanikot, joita ilman homma ei toimisi. Oman perheen lisäksi yrityksessä työskentelee 15 vakituista alan ammattilaista, kausiapulaisia ja oppilaitosten työharjoittelijoita.
– Teemme yhteistyötä Taitotalon ja oppilaitosten kanssa kouluttaen vuosittain useampia mekaanikkoja. Näin pysymme samalla ajan hermolla ja luvatkin ovat aina asianmukaisessa kunnossa, hän kertoo.
24/7 Pähee Pesu
Orimattilasta lähtöisin oleva yritys laajensi toimintaansa rakentamalla lisää halleja lähemmäs Lahtea, Orimattila-Pennala alueelle, Postin naapuriin. Sijainti nelostien läheisyydessä on raskaan kaluston
asiakkaiden kannalta mitä parhain.
– Tänne on helppo tulla nousemalla Renkomäen rampista ylös Orimattilaan päin, ja vain yksi käännös, niin on perillä, Pekkala toteaa.
Korjaamon yhteyteen jo parisen vuotta sitten avattu Pähee Pesu on ansainnut hyvin kannuksensa. Vastaavia 24/7 -pesuloita ei Suomesta juuri löydy.
Pesu nopeuttaa ja helpottaa myös korjaamotyötä. Korjaamon käytössä oleva oma pesupaikka parantaa mekaanikkojen työviihtyvyyttä, kun ajoneuvo on puhtaampi työtä aloittaessa ja työtilat pysyvät siistimpinä.
Raskaan kaluston pesut hoituvat hienosti modernilla ja tehokkaalla automaattiharjakoneella. Samalla laitteella voi tehdä myös korkeapainepesua esimerkiksi nosturiautoille. Lisäksi hallissa on käytettävissä molemmin puolin käsipesuradat, jossa on kemikaalit ja korkeapainevesi valmiina käytettäväksi, vaikka ilman konepesuakin.
Pesijä on paikalla arkisin klo 8–16, mutta on kiireisinä päivinä valmis työskentelemään myöhempään. Toiset asiakkaat tahtovat olla mukana pesemässä, mikä sopii myös hyvin.
– Säännöllinen pesu ja huolto pidentävät auton käyttöikää, ja vaikuttavat isosti auton yleisilmeeseen. Onhan ajoneuvo kuitenkin aika iso liikkuva käyntikortti tuolla liikenteessä, hän huomauttaa.
Pesula on löytänyt hyvin oman vakioasiakaskuntansa ja asiakkaita tulee tätä nykyä kauempaakin. Myös kevytkuorma-autot ja sen kokoluokan ajoneuvot mahtuvat hyvin meille pesulle.
– Viime aikoina pesuasiakkaat ovat kertoneet, että varaosien lisäksi on paljon tarviketta, joille olisi tarvetta kuten lamppuja, sidontaliinoja, työkaluja ja hanskoja. Nyt meillä on siinä oma myyjänsä hoitamassa tätä puolta. Näin on päästy taas askel lähemmäs parempaa asiakaspalvelutyötä, hän kertoo.