J & H Konetiimi Ky – ammattitaitoista korjaamopalvelua kaikenkokoisille koneille

Sievissä sijaitseva Raskaskonekorjaamo J & H Konetiimi Ky palvelee nimensä mukaisesti alueen yrityksiä.

Jouni Karjalainen osti liiketoiminnan itselleen muutamia vuosia sitten ja on siitä lähtien pyörittänyt yritystä perheyrityspohjalta. Kumppani Kai-
sa on koulutukseltaan raskaskone-asentaja, ja mukana osa-aikaisena yrittäjänä.

Yrityksen huoltoauton toimintasektori on noin 100 km säteellä, mutta välillä käydään kauempanakin, jos on tarvetta. Jouni on omassa työssään huomannut, että jos pystyy tarjoamaan asiakkaalle avun kiperässä paikassa, se poikii kyllä töitä jatkossakin.

– Tärkeintä meidän asiakkaillemme on se, että työn laatu pysyy korkeatasoisena ja että pystymme pienenä yrityksenä toimimaan myös lyhyellä varoitusajalla. Isoista toimijoista poiketen painamme töitä välillä aamuyötä tai iltayötä myöten, Jouni kuvailee yrityksen asiakaslähtöistä asennetta.

Reilun kokoiseen halliin on rakennettu nykypäivän työkoneille suunniteltu korjaamo, eivätkä tilan sisämitat kovin helposti lopu kesken. Tämän ansiosta yritys voi palvella aidosti isoa kalustoa.

– Meidän asiakaskuntaamme kuuluu raskaan kaluston autoilijoita, ja etenkin metsäkoneurakoitsijoita. Kesäisin vuorossa ovat vielä maatalouspuolen kylvökoneet, ja leikkuupuimurit. Kaivinkone sesonki pyörii ympäri vuoden, hän luettelee.

Kun hätä on suurin on apukin lähellä
Raskaan kaluston käyttöaste on tänä päivänä korkea.  Haveri tai muu yllättävä tilanne tulee monesti puun takaa, ja yleensä silloin, kun sitä vähiten toivoisi ja osaisi odottaa. Taustansa vuoksi Jouni tietää varsin hyvin, miten tärkeä rooli korjaamopalveluiden saatavuudella on kuljetusalan yrittäjälle. Ennen J & H Konetiimin perustamista Jouni toimi maanrakennuspuolella tehden kaivinkone- ja metsäkoneurakointia.

– Kun asiakas soittaa, että nyt on hätä ja paniikki käsillä, ja pyytää apua, koetamme päästä heti saman päivän aikana paikalle, hän toteaa.

Siinä kohden hän yleensä kysyy asiakkaalta, käykö virka-ajan ulkopuolella ja monesti paikalla ollaan sitten iltakymmeneltä. Asiakas on kuitenkin tyytyväinen, kun saa avun mahdollisimman pian.

Isona kysymyksenä voi joskus olla varaosan saanti. J & H Konetiimin varastosta löytyy kuitenkin kohtuullisen laaja valikoima niin sanottuja perusvaraosia kaivin- ja metsäkoneisiin, ja kasvavassa määrin myös kuorma-autoihin.

– Ja hinnoittelun suhteen pidämme itseämme hyvinkin kilpailukykyisenä ottaen huomioon yrityksemme koon, hän huomauttaa.

Joustava ja asiakaslähtöinen palvelu
Päivät ovat välillä nopeatempoisia. Monesti Jouni aloittaa työt jo aamuviideltä, ja lopettaa vasta kymmenen aikoihin illalla. Väliin mahtuu onneksi suvantohetkiäkin.

Hyvät yhteistyökumppanit ovat osoittautuneet tärkeiksi varaosatoimituksissa. Torstaina työn alle tuli jäteauto johon tarvittiin kiireellisesti uusia osia. Ne löytyivät Oulusta, josta Jouni kävi ne itse hakemassa autolla. Näin jäteauto saatiin viiden tunnin sisällä kuntoon ja asiakas oli tyytyväinen.

– Tärkeintä on saada valmista aikaiseksi. Välillä käytämme kuriiripalveluita, mutta toisinaan haemme osat itse, jos sillä saadaan pelastettua asiakkaan tilanne, hän tuumaa.

Harvinaisemmat osat saadaan kuitenkin normaalisti pääosin seuraavalle aamulle, jos rahtilogistiikka toimii ja osat vain löytyvät Suomesta. Jouni tilaa itse myös jonkin verran ulkomaanvaraosia, mutta niiden osalta rahti vie helposti viikon Sieviin saakka.

– Pienenä yrityksenä se ei meille ole joutuisammin mahdollista. Pyrimme kuitenkin tarjoamaan tämänkin mahdollisuuden asiakkaillemme, hän toteaa.

J & H Konetiimi tekee myös metallirakentamista eli kuorma-autojen päällirakenteiden muutoksia sekä kaivinkoneissa metsäalustan muutoksia ja turvepuolelle vielä suoalustan muutoksia.

– Meillä on myös pitkä kokemus puomien ja nostureiden korjaushitsauksista.

Ennakoiva huolto kannattaa
Kesällä viherrehun korjuun aikoihin suurimpia työllistäjiä ovat paalauslaitteet. Puintisesongin koittaessa edessä ovat uudet haasteet.

– Etenkin puimurien huolto jää helposti maatalousyrittäjiltä viime tinkaan. Puintisesonki on kuitenkin Suomessa lyhyt.  Jos osia joutuu odottamaan ulkomailta, on kesä jo helposti ohi, Jouni huomauttaa.

Ennakoiva huolto olisi siten kaikkein parasta työkoneille ja vähentäisi ison remontin ja pitkien seisokkien riskiä. Yrittäjältä jää silloin samalla pois stressi siitä, miten koneet pelittävät, ja työaika tulee käytetyksi tehokkaasti.

Mitä sähköistetympiä työkoneet ovat, sen suuremmaksi myös vahinkojen määrä helposti kertautuu, jos ei hae ajoissa apua.

– Monesti asiakkaat voivat ihmetellä jotakin outoa koneesta kuuluvaa uutta ääntä. Asia kannattaa tuolloin tarkistaa ammattilaiselta, sillä niin toimien voi välttyä isolta vahingolta ja säästää pitkän pennin, Jouni neuvoo.

J & H Konetiimi Ky:llä on 24/7 toimiva hydrauliikkapäivystys. Maatalous-, metsäkone- ja kaivinkonepuolen yleisimmät hydrauliosat löytyvät valmiina hyllystä.

– Korjaamo on kohtuullisen lähellä eli pystymme monesti käymään myös myöhällä tekemässä letkuja. Samalla saa riittävästi öljyä koneisiin ja matka pääsee taas jatkumaan, Jouni Karjalainen toteaa.

www.raskaskonekorjaamo.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Kooste kuljetusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kerran viikossa

Tulevat tapahtumat

19 marraskuun, 2021-
21 marraskuun, 2021

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.