Ammattikuljettaja

pistol-160119_640

Polttoainetta säästyy jopa kymmenen litraa sadalla kilometrillä – Telian uusi IoT-palvelu auttaa raskasta liikennettä toimimaan älykkäämmin ja ympäristöystävällisemmin

Telia tuo markkinoille logistiikka-alalle kehitetyn Telia Connected Vehicle -palvelun, joka tuo älyn raskaaseen kalustoon ja auttaa muun muassa ekologisen ajotavan edistämisessä. Täysin uudenlainen digitaalinen alusta auttaa raskaan liikenteen toimijoita vähentämään polttoaineen kulutusta jopa 12 prosenttia.

Telia on kehittänyt raskaan liikenteen toimijoille digitaalisen alustan, jonka päälle voidaan rakentaa uudentyyppisiä palveluita logistiikka-alalle. Telia Connected Vehicle -alusta perustuu Telian Fältcom-ratkaisuun, josta yhtiöllä on yli 20 vuoden kokemus julkisen liikenteen puolelta.

”Uuden palvelukokonaisuutemme kehittämisessä on ollut mukana useita logistiikka- ja palveluyrityksiä, kuten esimerkiksi Neste. Pyrimme heidän kanssaan luomaan alalle täysin uudenlaisia palveluita, jotka samanaikaisesti tehostavat toimintaa ja säästävät sekä kustannuksia että ympäristöä”, sanoo Telian IoT-myynnistä vastaava Kalle Mehtola.

Uudet verkkoteknologiat, kuten 5G, mahdollistavat uudenlaiset älyratkaisut esimerkiksi rekoissa ja varastoissa. Telia Connected Vehicle -palvelu tarjoaa merkkiriippumattoman IoT-ekosysteemin raskaan liikenteen optimointiin. Ratkaisuun liitetyissä rekoissa jokaisella kuljettajalla on ohjaamossa yksi näyttö, jolta hän voi seurata reaaliaikaisesti muun muassa polttoaineen kulutusta ja saada ajoneuvoon ja ympäristöön liittyviä tietoja.

”Seurannan avulla on säästetty jopa kymmenen litraa polttoainetta sataa kilometriä kohti, eli kustannussäästö on merkittävä. Samalla ympäristön kuormitus vähenee”, Mehtola kertoo.

Uusia palveluita tuodaan logistiikka-alan toimijoille kattavan palveluekosysteemin kautta. Suurin osa Telian tarjoamista palveluista on IoT-pohjaisia ja ne saadaan päivitettyä pilven yli. Käyttöönotto on helppoa ja yksinkertaista.

”Telian vahvuudet ovat datan turvallisessa välittämisessä ja käsittelemisessä, ja asiakkaidemme toiminnan digitalisointi on osa ydinliiketoimintaamme. Logistiikka-ala tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia uusille innovaatioille ja kehityshankkeita viedään tällä hetkellä vauhdilla eteenpäin tiiviissä yhteistyössä alan kärkitoimijoiden kanssa”, Mehtola summaa.

Telia Connected Vehicle -ratkaisu on esillä Helsingin Messukeskuksessa 9.–11. toukokuuta 2019 järjestettävillä Kuljetus–Logistiikka-messuilla.

Ratkaisu tukee Telian ilmastotavoitteita, jotka konserni julkisti maaliskuun lopussa. Yhtiö tavoittelee vuoteen 2030 mennessä nollapäästöjä ja jätteettömyyttä koko arvoketjussaan, aina alihankkijoista asiakkaisiin. Voit lukea lisää Telia Companyn ilmastotavoitteista täältä: Telia Company sets bold environmental goals

Telia Finlandin viime vuoden ympäristöraporttiin voi tutustua täällä: Ympäristöraportti 2018
Lisätietoja:

Telia Finlandin viestintä, 02040 54000, communications-fi@telia.fi

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinby feather

sandman

Ammattikuljettaja_Banneri_Luhtalog_140x250px

20€_ammattikuljettaja

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com